Fija Saarni Vihreiden kannattaja, googlatkaa itse.( Uuden Suomen = usarin blogiaan en mainosta, sillä usari epäluotettava monella tapaa, kun heittää jonkun pois blogialustaltaan, niin on antanut jollekin totaalisesti toisinajattelevalle saman nettilinkin pohjaksi. Kova homma ko. asian sattuessa kohdalle siivota kepulinkkejä sivulta.
Petri Kaivannolle fb:sivulleen jo asiasta myös rutisin: "Nuo uuden suomen blogien linkkaukset ovat vaarallisia. Itsellä muuttui omiin blogeihin lisäämät richard järnefeltin usarin blogit kepulaisen blogialustaksi. kova poistaminen lukuisista blogeista. Kannattaa ottaa melkein vain se teksti ja jättää se usarin blogialusta kopsaamatta")
James Hirvisaari ei pelaa omaan maaliin, vaan maalittaa kiitettävästi siirroillaan muutosta Suomeen
Vihreiden luontoarvojen puolesta voidaan elää omaksumatta virallisen "Vihreä"-puolueen kommunistipaskaa ja monikulttuurista Suomea.
Pentti Linkola ei hyväksy monikulttuurisuutta, eikä islamia. Näin hän sanoi jo vuonna 2006 keväällä Sampolan seminaarissa, minkä oli koolle kutsunut eräs tunnettu "natsittelija pauli" vihreistä.
Suomi suomalaisille, se on kestävää kehitystä, maahanmuutolle kuolaimet kireälle ja välitön lakkautus ns. epäsuotavista maista
Elämme muutoksen aikaa http://muutos-2011.blogspot.fi/ (päivityksiä kun keritään)
Oikeat vihreät sitoutuvat islamisaation ja maahanmuuton lakkauttamiseen!
Suomalainen oikeasti kansallisromanttinen aito vihreä, ei mikään kommarimyrkynpunavihreä oman kansansa murhaa edistävä hullu, joita on eduskunta ja hallitus väärällään
------------------------------------------------------------------------------------------
http://tamperelainen-vihrea.blogspot.fi/
----------------------------------------------------------------------------------------------------------